Helsinkiläisen kauppakeskuksen katolle kymmeniä tuhansia mehiläisiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helsinkiläisen kauppakeskus Redin katolla asuu nykyään kymmeniä tuhansia mehiläisiä. Hyönteiset tuotiin ostoskeskukseen tarkoituksella loviislaiselta Marbackan tilalta.

Rediin tuotiin keskiviikkona kaksi mehiläispesää. Niistä molemmissa asuu noin 10 000 mehiläisen yhdyskunta. Pesät sijoitettiin kauppakeskuksen puistokansi Brygalle yleisöltä suljetulle alueelle.

Redin kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö kertoo tiedotteessa mehiläipesien olevan osa ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Mehiläisten ja muiden pölyttäjien väheneminen on maailmanlaajuinen haaste. Mehiläisten tärkeydestä viestitään lauantaina 20. toukokuuta vietettävällä YK:n maailman mehiläispäivänä.

- Luonnon tuominen osaksi kaupunkia on tulevaisuuteen katsovaa kaupunkirakentamista, Linsiö kertoo tiedotteessa.