Vain elämää -tähdet paljastettiin – mukana ensikertalaisia ja vanhoja suosikkeja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu Vain elämää -ohjelma jatkuu syksyllä uusin jaksoin. Tulevan 14. kauden artistikattaukseen kuuluu sekä ensikertalaisia että vanhoja tuttuja Vain elämää -suosikkeja. Puolet artisteista on mukana ensimmäistä kertaa, puolet puolestaan toistamiseen.

Ensikertalaisina uudella kaudella mukana ovat CMX-yhtyeestä tuttu A.W. Yrjänä, pop- ja soulmusiikin parissa uraa tehnyt laulaja-lauluntekijä Janna, Kotiteollisuus-rokkari Jouni Hynynen ja hiphop-yhtye Gasellien Hätä-Miika. Lisäksi mukana ovat aiemmilla kausilla jo nähdyt Anna Puu, Ellinoora, Robin Packalen ja Virve Rosti.

Vain elämää -ohjelmassa suosikkiartistit tutustuvat toisiinsa ja esittävät tulkintojaan toistensa kappaleista Hirvensalmen Satulinnassa. Artistien omien päivien jälkeen kausi huipentuu teemajaksoihin. Vain elämää jatkuu Nelosella ja Ruudussa syyskuun alussa.