Hurjaa ylinopeutta kaahannut päätyi poliisin videolle – ”moottoritie on kuuma, viikonloppuna aivan liian kuuma”

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Keväiset viikonloput ovat liikenteessä kiireistä aikaa poliisille. Viikonloppuna Länsiväylällä todistettiin tilannetta, jossa ajo-oikeudeton kuljettaja kaahasi huomattavaa ylinopeutta yön pikkutunteina. Hän jäi tempauksestaan kiinni.

Helsingin poliisin liikennevalvonnan johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein jakoi somessa poliisin videon tapauksesta. Siinä autoilija kaahasi 80 km/h alueella 164 kilometrin tuntinopeutta keskinopeusmittarilla mitattuna. Kaiken lisäksi kyseessä oli kortiton kuljettaja.

– Moottoritie on kuuma, viikonloppuna aivan liian kuuma, Pasterstein kommentoi.

Kiinni jäänyttä kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pasterstein muistuttaa, että Helsingin sisääntuloväyliä valvotaan niin päivisin kuin öisin.