Metro Boomin kiinnitetty Blockfesteille – tunnetaan yllätysvieraistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

18.-19. elokuuta Tampereella järjestettävillä Pohjoismaiden suurimmilla hiphop-festivaaleilla, Blockfesteillä, nousee lavalle tänä vuonna peräti kymmenen kansainvälistä supertähteä ja yli 60 kotimaista huippunimeä, kun mukaan lasketaan viikonloppuna nähtävät erikoisshowt. Artistikattauksen viimeistelee lauantaina 19.elokuuta esiintyvä yhdysvaltalainen supertuottaja Metro Boomin.

Tämän hetken kuumimpiin tuottajanimiin lukeutuva 29-vuotias Metro Boomin on vaikuttanut kymmenvuotisella urallaan vahvasti modernin hiphopin ja trapin soundiin. Hänen tuotantoaan ovat monet hitit, kuten Draken Jumpman, Migosin Bad and Boujee ja Post Malonen Congratulations. Metro on tehnyt yhteistyötä alan eliittiin lukeutuvien artistien kanssa ja hänen tuottamiaan hittejä on päätynyt maailman kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon.

Yllätysvieraistaan tunnettu Metro Boomin esiintyi huhtikuussa Coachellassa jättiyleisölle tuoden lavalle supernimiä, kuten The Weekndin, Futuren, Don Toliverin, 21 Savagen, Diddyn, Takeoffin sekä John Legendin.

Blockfestin ohjelmaan on lisätty Kube, Etta, Cledos, Isac Elliot ja Yeboyah sekä Korelon, Ahti, Shrty, Tuuli, Joe L, Yrjänä, Ares ja Venetia. Jokaisena järjestysvuotenaan loppuunmyydyn festivaalin lipunmyynti käy parhaillaan vilkkaana Tiketissä ja Ticketmasterissa, sillä osa lipputyypeistä on jo myyty loppuun. Tapahtuma on tuttuun tapaan kielletty alle 18-vuotiailta.

PÄIVÄKOHTAISET ESIINTYJÄT

Perjantai 18.8.

Playboi Carti (US), Destroy Lonely (US), Ice Spice (US), Ken Carson (US), Lil Tjay (US), Cledos, KPC Show, Kube, Lauri Haav, Mikael Gabriel, Ares, Bizi, Etta, Jambo, Jami Faltin, Jore & Zpoppa, Melo, Pihlaja, Venetia Special, Yrjänä

Lauantai 19.8.

Akon (US), Metro Boomin (US), D-Block Europe (UK), Gettomasa, Bladee (SE), Costi, Isac Elliot, Sexmane, Raye (UK), Ahti, Eevil Stöö, Ege Zulu & Swengarit, Fabe, Fresh ’23, Joe L, Korelon, Nebi, Shrty, Turisti, Tuuli, Vitun Iso Rotsi, Yeboyah