Vesipuhvelien allasbileistä 28 000 euron vahingot – vakuutusyhtiö myöntyi korvaamaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englannin Essexissä asuvaa pariskuntaa odotti viime kesänä shokeeraava näky. Yhteensä 18 karannutta vesipuhvelia oli vallannut heidän puutarhansa. Eläimistä kahdeksan pulikoi heidän uima-altaassaan.

Vesipuhveleiden allasbileistä koitui Andy ja Lynette Smithille kallis lasku. Satojen kilojen painoiset nautaeläimet aiheuttivat vahinkoa 25 000 punnan eli noin 28 800 euron edestä. Viranomaiset eivät aluksi ottaneet asiaa todesta.

– Vaimoni vilkaisi aamuteetä tehdessään ulos ikkunasta ja näki kahdeksan vesipuhvelia uima-altaassa. Hätänumerosta hänelle kerrottiin, ettei palokunta ota vastaan pilapuheluita. Kesti aikansa vakuuttaa, että nyt oli tosi kyseessä, Andy kertoi The Guardian -lehdelle.

Vesipuhvelit olivat karanneet harvinaisille lajeille pyhitetyltä maatilalta. Eläimet pääsivät irralleen sähköaidassa ilmenneen vian vuoksi. Maatilan omistaja auttoi vesipuhveleiden kiinniotossa. Maatilan vakuutusyhtiö myöntyi taannoin maksamaan täydet korvaukset tapahtuneesta. Pariskunta kuitenkin joutui odottamaan yhtiön päätöstä kuukausien ajan.