Koira jumiutui viemäriin – viisas lajitoveri hälytti apua paikalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Texasissa pelastettiin taannoin sadevesiviemäriin joutunut ja sinne ansaan jäänyt koira. Pelastajat pääsivät pulassa olleen eläimen jäljille sen lajitoverin ansiosta.

South Montgomeryn piirikunnan asukkaat kiinnittivät huomiota koiraan, joka liikuskeli edestakaisin sadevesiviemärin vieressä. Hermostuneen oloinen eläin vaikutti kaivanneen ihmisten huomion. Lopulta lähellä ollut henkilö tajusi katsoa viemäriin ja näki pulassa olleen toisen koiran.

Paikalle hälytetty palokunnan yksikkö irrotti viemärin kannen ja nosti koiran turvaan. Tiedossa ei ole, kuinka se oli joutunut kannella peitettyyn viemäriin. Pelastusoperaatiosta kuvattiin video, jonka päättyi iloiseen koirien väliseen jälleennäkemiseen.