Omistajaltaan karannut koira päätyi taannoin melkoiselle seikkailulle Yhdysvalloissa, Pennsylvanian osavaltiossa. Se vaelsi pitkän matkan sokkelomaisia maanalaisia tunneleita pitkin.
Lady-niminen yorkshirenterrieri oli karannut omistajansa liikkuvasta autosta Dupontin keskustassa. Koiraa alettiin etsimään vapaaehtoisista kootuvan Luzerne County Pet Recovery Services -järjestön avustuksella. Heille selvisi, että lemmikki oli päätynyt kaupungin maanalaisiin vesitunneleihin.
Eläinsuojan perustaja Tracey Morgan-Chopick ja eläinpelastaja John Ackourey ryhtyivät tutkimaan tunneleita. Lopulta kilometrien matkan maan alla harhaillut Lady löytyi. UPI-uutissivuston mukaan koira pääsi takaisin omistajiensa luokse.
-Kilometrien pituisia etsintöjä seurasi Ladyn löytyminen ja yllättävä jälleennäkeminen omistajien kanssa. Omistaja itki ja oli erittäin onnellinen. Sekä hän että hänen poikansa, Ackourey kuvaili.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koira, viemäri tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.