Gwen Stefanin ulkonäkö ihmetyttää – fanit haluavat kirurgin puhelinnumeron

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Gwen Stefani tuli aikoinaan tunnetuksi 1990-luvulla suosioon nousseesta No Doubt -yhtyeestä. Sen jälkeen hän lähti tekemään soolouraa, joka on ollut varsin menestyksekäs. Viime vuosina 53-vuotias artisti on toiminut myös The Voice -ohjelmassa yhtenä valmentajista.

Gwen Stefanin kaksi vuotta kestänyt julkaisutauko on tulossa päätökseensä 23. kesäkuuta kun nainen julkaisee jälleen uutta musiikkia. Stefani teki hänen Instagram-kanavallaan yllätysilmoituksen ja paljasti julkaisevansa True babe -nimisen kappaleen.

Gwen Stefanin tuore televisioesiintyminen Lontoossa Lorraine-keskusteluohjelmassa sai nyt fanien leuat loksahtamaan ihmetyksestä. Twitterissä lähti käyntiin kiivas keskustelu siitä miten Gwen Stefani voi näyttää 30-vuotiaana vaikka hän on jo 53-vuotias.

Osa kommentoijista oli sitä mieltä, että nainen on jäädytetty vuosikausiksi ja herätetty uudelleen eloon. Toiset taas kiittivät kauneuskirurgisia toimenpiteitä ja haluaisivat mielellään tietää puhelinnumerot ja muut yhteystiedot niille henkilöille, jotka ovat vastuussa Gwen Stefanin nuorekkaasta ulkonäöstä.