Maailman vanhimman ihmisen tittelillä uusi haltija – 116-vuotias espanjalaisnainen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman vanhimman elossa olevan ihmisen titteli on siirtynyt uudelle henkilölle. Tiettävästi maailman vanhin henkilö on nykyään espanjalainen Maria Branyas Morera. Hän oli 115 vuoden ja 321 päivän ikäinen saadessaan kunniatittelin torstaina 19. tammikuuta. Sittemmin hän on jo täyttänyt uudelleen vuosia.

Morera syntyi Yhdysvaltojen San Franciscossa 4. maaliskuuta 1907 ja muutti perheineen Espanjaan ollessaan kahdeksanvuotias. Hän on asunut vanhainkodissa viimeiset 22 vuotta. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan hän on edelleen hyvinvoiva.

Morera uskoo pitkän ikänsä olevan osittain järjestyksen, tyyneyden, hyvien perhe- ja ystävyyssuhteiden, luonnonläheisyyden, tunteiden tasapainon, huolettomuuden, katumattomuuden ja positiivisuuden ansiota. Hän uskoo myös toksisista ihmisistä erossa pysymisen vaikuttaneen pitkään ikään.

Ennen Moreraa maailman vanhimman ihmisen titteli kuului ranskalaisnunna Lucile Randonille. Hän kuoli tiistaina 17. tammikuuta 118-vuotiaana.