Asiakas löysi nenärenkaan hampurilaisestaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hampurilaisravintolan asiakas kertoo löytäneensä nenärenkaan Quarter Pounder -hampurilaisestaan Yhdysvaltojen Ohiossa. Nainen kertoi paikalliselle telesivisoasema WHIOTV7:lle, että hän haki ruokaa itselleen, poikaystävälleen ja kolmevuotiaalle veljentyttärelleen Harshman Roadilla Riversidessa sijaitsevasta ravintolasta.

Hän löysi korun vasta kotona. Hän otti hampurilaisensa pakkauksesta ja alkoi syödä sitä kotiin päästyään. Muutaman pureman jälkeen hän pyyhki hampurilaisesta ylimääräistä majoneesia ja yhtäkkiä sen jälkeen korusta putosi nenäkoru hampurilaislaatikkoon. Hänen olonsa muuttui kuvottavaksi tajuttuaan tilanteen.

– Olimme juuri syömässä, kun majoneesia ja salaattia oli niin paljon, että pyyhin ylimääräisiä pois, kun kuulin ropsahduksen hampurilaislaatikosta. Se oli nenärengas, hän kertoi.

Huonovointinen nainen heitti välittömästi kaikki heidän ruokansa roskiin ja otti kuvan lävistyksestä ilmoittaakseen siitä ravintolaan. Onneksi hän ei ehtinyt nielaista korua. Hän sanoi, että ravintola ei ollut pyytänyt anteeksi tai tarjonnut korvausta pilaantuneesta ruoasta. Sitten hän otti yhteyttä Dayton & Montgomery Countyn terveysviranomaisiin. Toimiston tiedotuspäällikkö Dan Suffoletto kertoi WHIOTV7:lle, että ympäristöterveysvirasto teki maanantaina tarkastuksen ravintolaan ja kävi läpi turvallisen elintarvikkeiden käsittelykoulutuksen työntekijöiden kanssa.