Vaellusretkellä kadonnut näyttelijä Julian Sands löydettiin kuolleena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa 24 ja Dexter -sarjoista tunnettu brittiläinen näyttelijä Julian Sands on kuollut 65-vuotiaana. Hän katosi alkuvuodesta lähdettyään vaeltamaan Kalifornian San Gabrielin vuoristoon 13. tammikuuta.

Joukko vaeltajia löysi kesäkuun loppupuolella ihmisen jäänteet alueelta, jossa näyttelijä oli kadonnut. Paikallisten viranomaisten mukaan ruumis on tunnistettu Sandsiksi. Näyttelijän kuolinsyytä tutkitaan edelleen.

Sandsia yritettiin etsiä katoamisen jälkeen viranomaisten, kymmenien vapaaehtoisten, helikoptereiden ja dronejen avulla. Etsinnät osoittautivat kuitenkin haastavaksi vuoren äärimmäisten olosuhteiden vuoksi. Alueella on jyrkkiä kallioita, rotkoja ja kesäkuukausinakin runsaasti lunta.

Vuorikiipeilyä harrastanut Sands näytteli uransa aikana kymmenissä elokuvissa ja sarjoissa. Hänet muistetaan muun muassa elokuvista Hotelli Firenzessä, Warlock ja Araknofobia. Sands oli tuttu näky myös televisiosarjoista kuten Smallville, jossa hän näytteli Teräsmiehen biologista isää Jor-Eliä.