Jalkaterapeutti muistuttaa: ”Totuta jalat juoksemiseen vähitellen”

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Juoksuharrastuksen voi aloittaa turvallisesti pikkuhiljaa. Lenkkeily ei aiheuta vammoja tai rasitusta, jos harjoittelua lisää hitaasti. Jalkaterapeutti Meeri Puustelli muistuttaa, että alkuvaiheessa tai pidemmän tauon jälkeen, tulisi jalat ensin totuttaa juoksun iskutukseen vähitellen.

– Alkuvaiheen liian suuret juoksumäärät ja -tehot johtavat usein jonkinlaisiin alaraajaongelmiin. Hyvä tapa on aloittaa kävelyn kautta ja lisätä juoksua pienissä erissä lenkkiä kohden. Myös juoksualustan vaihtelu auttaa vähentämään jalkoihin kohdistuvaa rasitusta, Puustelli vinkkaa.

Yleisimpiä juoksijoita vaivaavia ongelmia ovat päkiän ja kantapään kivut, rakot ja kynsiongelmat.

– Näitä vaivoja voidaan ennaltaehkäistä kiinnittämällä huomiota jalkojen oikeanlaiseen omahoitoon. Päivittäinen omahoito sisältää jalkojen pesun ja kuivauksen, ihon ja kynsien hyvän hoidon eli rasvauksen ja kynsien oikeanlaisen lyhennyksen sekä päivittäisen jalkaterien kunnon tarkastuksen, kertoo Puustelli.

Myös nilkat ja polvet voivat kipeytyä. Siksi kannattaa muistaa oikea juoksutekniikka, riittävät alku- ja loppuverryttelyt juoksusuorituksen yhteydessä, alaraajojen monipuolinen lihasvoimaharjoittelu ja lihashuolto.