Nainen uskoo meteoriitin osuneen häneen – asiantuntija eri mieltä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskassa ihmetellään erikoista tapausta, jossa nainen uskoo avaruudesta peräisin olevan kappaleen osuneen häneen. Naisen mukaan meteoriitti iskeytyi hänen kylkeensä keskellä kirkasta päivää.

Tapauksen nainen oli istumassa terassilla ystävänsä kanssa Alsacessa 6. heinäkuuta, kun he kuulivat läheiseltä katolta voimakkaan äänen. Katon kautta ponnahti häntä kylkeen osunut kappale. Isku oli tarpeeksi voimakas aiheuttamaan mustelman.

Nainen epäili ensin iskun olleen linnun tai lepakon aiheuttama. Hän kuitenkin huomasi pian jalkojensa juurella pienen, noin 50 gramman painoisen kiven. Hän kertoi paikalliselle Derniere Nouvelles d’Alsace -lehdelle antaneensa kiven geologi Thierry Rebmannille, jonka mukaan kyseessä oli meteoriitti.

Meteoriitin iskeminen ihmiseen on erittäin harvinaista, ja tapaus on herättänyt skeptismiä. Pariisin observatorion astronomi Jeremie Vaubailloin kertoi Space.com-sivustolle, ettei kivi ole kuvan perusteella meteoriitti.

– Kuvan kivet ovat aivan liian kulmikkaita ollakseen meteoriitteja. Kivethän alkavat sulamaan kiitäessään ilmakehän halki superkuuman plasman ansiosta. Mieti sulavaa jääkuutiota: Kulmikkaat kohdat katoavat nopeasti, Vaubaillon kertoi.