Twitter ei ole koko kansan äänitorvi – valtaosa suomalaisista ei käytä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viestintätoimisto Aivelan teettämään sosiaalisen median käyttöä kartoittavaan kyselytutkimukseen vastasi vuodenvaihteessa 1.201 aikuista eri puolelta Suomea. Otos edustaa suomalaista aikuisväestöä. Vastausten perusteella noin 40 prosenttia suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa anonyymina.

Sosiaalisen median kanavista esimerkiksi Jodelissa tai avoimilla keskustelupalstoilla on helppo toimia anonyymina. Peitenimillä toimiminen on yleistä myös Twitterissä. Kyselyn mukaan nämä kanavat eivät kuitenkaan ole massojen suosiossa. Ainoastaan 16 prosenttia netinkäyttäjistä käyttää Jodelia ja 39 prosenttia Twitteriä. Noin 90 prosenttia sosiaalisen median käyttäjistä vain urkkii eikä julkaise mitään.

­– Kyselyn tulos on linjassa siihen. Vihapuheen kirjoittajien määrä on yleensä suhteellisen pieni, mutta sitä levittävät tietyt ihmiset ahkerasti ja se nousee algoritmien myötä yllättävänkin näkyväksi, tietokirjailija Petteri Järvinen kommentoi.

Vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista julkaisee päivittäin sisältöä sosiaaliseen mediaan. Eniten julkaistaan lyhyitä tekstejä kuten statuspäivityksiä. Vaikka Facebookin suosion hiipumisesta on puhuttu pitkään, joka neljäs vastaaja nimeää sen tärkeimmäksi sosiaalisen median kanavakseen ja sitä käyttää 83 prosenttia väestöstä.