Kendall Jenner upeissa lomakuvissa – biksuvartalo pääosassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Kendall Jenner on tehnyt menestyksekästä uraa mallina jo vuosien ajan. Tunnetun Kardashianin perheen jäsen lähti taannoin mukaan myös alkoholibisnekseen ja lanseerasi oman alkoholibrändin, 818 Tequilan. Televisiossa hänet nähdään Kardashianien realitysarjassa.

Nyt Kendall on julkaissut upeita lomakuviaan, jossa hän nauttii upeista maisemista ja kesästä yhdessä ystäviensä kanssa. Asuna järvellä on tietenkin ollut biksut, ja ystävien kesken nautittiin paitsi grilliherkkuja myös asianmukaista juhlajuomaa.

Taannoin Jenner toimi Jacquemus-merkin näytösmallina muotinäytöksessä, jossa nähtiin erikoisia luomuksia. Kendall oli yksi malleista, jonka jalat olivat alushousumittaan saakka esillä. Yläosana toimi valkoinen hyvin runsas ja rypytetty luomus, joka oli kuin iso pallo. Sitä kritisoitiin somekeskusteluissa muun muassa vaivaksi.