Helsingin rautatieaseman kellot soivat ensikertaa koskaan – hyvästä syystä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helsingin päärautatieaseman kellotorneja ei ole soitettu koskaan, mutta pian asiaan tulee muutos. Kellot soivat ensimmäistä kertaa ikinä 20. elokuuta rautatieasemaan liittyvän juhlapäivän kunniaksi.

Päärautatieaseman suunnitelleen arkkitehti Eliel Saarisen syntymästä tulee 20. elokuuta kuluneeksi 150 vuotta. Syntymäpäivää juhlistetaan soittamalla 50 metriä korkean tornin kelloja 15 kertaa. Kellot raikaavat niille varta vasten suunnitellulla äänellä kello 15.

Helsingin päärautatieasema on ollut toiminnassa vuodesta 1919 lähtien. VR:n tiedotteen mukaan kellot ovat osa päärautatieaseman ja sen yhteistyökumppaneiden merkkivuoden juhlimista.

– Luomme parhaillaan aseman seuraavaa vuosisataa entistä viihtyisämpänä kohtaamispaikkana – keskiössä on edelleen Saarisen merkittävän työn kunnioittaminen ja varmistaminen, että kansallinen ylpeydenaihe säilyy tuleville sukupolville, kuvailee hankepäällikkö Jani Jääskeläinen VR Groupista.