Video: Jymy-yllätys Popedan keikalla – Sami Kuronen rumpalina

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomirockin suurnimi Popeda tarjoilee vielä yllätyksiä ennen pillien laittamista pussiin. Yhtyeen keikalla soitti lauantaina yhden kappaleen ajan rumpuja juontajana parhaiten tunnettu Sami Kuronen.

Popeda esiintyi lauantaina Espoon Tagi on Pop -tapahtumassa. Repe & Lissu -kappaleen ajaksi rumpupallin valtasi muun muassa Temptation Island Suomi -ohjelman juontajana tunnettu Kuronen. Hän julkaisi videoita ja kuvia tilanteesta Instagram-tilillään.

– Kymmenenvuotias Sami ei olisi ikinä 80-luvulla mm. Komisaario Pepposta, Matkalla Alabamaata ja Kuumaa kesää kuunnellessaan voinut uskoa, että tulee vielä yksi kaunis kesäilta jolloin hän pääsee soittamaan rumpuja Suomen legendaarisimmassa rock-bändissä!! Se ilta koitti eilen. Sain istahtaa valtakunnan kovimman rockrumpalin Lacu Lahtisen kioskiin ja soittaa Popedan kanssa Repe ja Lissun, Kuronen hehkutti.

Kurosen mukaan Kaasua…- ja Harasoo-albumit opettivat hänelle nuorena, mitä suomirock on. Juontajan mukaan Popedan keikat ovatkin olleet hänelle kesän kohokohtia.

– Popedan upea ura päättyy 2.9.2023 mutta kiitos Lacun ja koko bändin tämä kokemus ei haalistu koskaan! Kiitos Popeda, kiitos elämä, Kuronen kirjoitti.