Pamela Anderson omaksui meikittömän elämäntyylin: ”Tuntuu vapauttavalta”

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

1990-luvun kohutähti Pamela Anderson pääsee kertomaan tarinansa omin sanoin tuoreessa Netflixin dokumenttielokuvassa. Rakkaudella, Pamela -niminen dokumentti nousi ilmestyessään Netflixin katsotuimmaksi elokuvaksi. Dokumentin julkaisun jälkeen nainen on saanut paljon medialta huomiota.

Pamela Anderson nähtiin helmikuussa melko poikkeuksellisessa kansikuvassa kun 56-vuotias tähti poseerasi Women’s Wear Daily -lehden kansikuvassa hyvin luonnollisena. Nainen on kertonut, että hän nauttii nykyään meikittä olemisesta.

Meikitön elämäntyyli on Pamela Andersonin mielestä vapauttavaa ja hauskaa. Hän kertoi Elle-lehden haastattelussa huvittuvansa toisinaan siitä miltä hänen peilikuvansa näyttää. ”Mitä minulle on oikein tapahtumassa?”, Anderson kertoo ihmetellessään välillä ikääntymisen merkkejään.

Pamela Andersonin matka täydestä glamourista luonnollisempaan tyyliin on ollut kapinallinen, mutta auttanut naista pääsemään parempaan paikkaan elämässään. Naisen meikitön elämäntyyli sai alkunsa, kun hänen luottomeikkaajansa Alexis Vogel menehtyi rintasyöpään.