Addison Rae on nyt poptähti – levytti Charli XCX:n kanssa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Somevaikuttaja Addison Rae on tullut etenkin monille nuorille tunnetuksi TikTok-palvelusta, jossa hänellä on yli 88 miljoonaa seuraajaa. Nyt 22-vuotias nuori nainen on halunnut astella myös musiikkimaailmaan ja julkaissut jo useamman oman kappaleen.

Addison Rae julkaisi ensimmäisen Obsessed-nimeä kantavan singlensä kaksi vuotta sitten. Nyt nainen on julkaissut AR-nimisen EP:n, jossa on viisi kappaletta. Obsessed-julkaisun lisäksi lyhyeltä albumilta löytyy I got it bad, 2 die 4 (feat. Charli XCX), Nothing On ( But The Radio) sekä it could’ve been u -nimiset kappaleet.

Addison Raen musiikki on saanut hyvin toistoja Spotifyssa. Tähden ensimmäisellä julkaisulla on jo yli 51 miljoonaa striimausta. EP:n vähiten toistettua kappalettakin on kuunneltu kuitenkin yli 326.000 kertaa. Nainen itse mainostaa omaa musiikkiaan TikTokin puolella ja on viime päivien aikana tehnyt videoita lähinnä 2 die 4 -biisiin, jolla vierailee Charli XCX.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.