Puolukkametsä kutsuu poimijoita – pikahillon voi tehdä vaikka mikrossa

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Puolukkahillo on oiva lisä riistaruokien kaveriksi. Se sopii myös kaalin kaveriksi sekä maksalaatikon ja verilettujen päälle. Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukkasadosta on tulossa monin paikon hyvä. Hillomarjoja pääsee jo keräämään, mutta makeampaa puolukkaa pitänee odottaa vielä viikon verran.

– Kesäkuun puolessa välissä tapahtui puolukkasadon kannalta myönteinen muutos. Kuukauden alkupuolen kylmät säät ja hallat vaihtuivat kesäiseksi lämmöksi juuri silloin, kun puolukka monin paikoin kukki. Puolukan keskimääräinen pölytystulos – raaoiksi marjoiksi kehittyneiden kukkien osuus – oli noin 70 prosenttia, kun pitkäaikainen keskiarvo on hieman yli 60 prosenttia, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola toteaa.

Puolukoista voi keittää hilloa perinteiseen tapaan, mutta pikahillo valmistuu myös mikrossa muutamassa minuutissa. Mittaa marjoja ja hillosokeria mikronkestävään purkkiin tai kulhoon. Kuumenna mikrossa 6-8 minuuttia. Varoitus: Hillo kiehuu herkästi yli, joten vahdi prosessia. Jäähdytä ja nauti.