Beverly Hillsin täydellinen nainen Pariisissa – kuherteli kantrilaulajan kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beverly Hillsin täydelliset naiset -televisiosarjassa esiintynyt Kyle Richards on asumuserossa aviomiehensä Mauricio Umanskyn kanssa. Richardsilla on väitetty olevan suhde Morgan Wade -nimiseen kantrilaulajaan, koska naiset ovat näyttäytyneet tiiviisti yhdessä viime aikoina. Lisäksi Kyle Richrds esiintyy Morganin uudella musiikkivideolla esittäen laulajan uutta rakkautta.

Nyt kaksikko, Kyle Richards ja Morgan Wade, ovat näyttäytyneet läheisissä tunnelmissa vieraillessaan pariisilaisessa kahvilassa. Kaksikko näytti istuvan lähekkäin Les Étoiles -musiikkiravintolassa, ja heidän kommunikointi vaikutti ulkopuolisten silmiin hyvin intiimiltä. Silminnäkijöiden mukaan Richards ja Wade käyttäytyivät siten, että olisivat enemmän kuin ystäviä.

Naisen lähipiiristä on nyt kerrottu, että Richards muuttui sen jälkeen, kun aloitti laihdutuslääke Ozempicin käytön. Kyle on ollut naimisissa Mauricion kanssa vuodesta 1996. Kyle Richards on vakuuttanut, että he rakastavat toisiaan aviomiehensä kanssa, ovat ainoastaan asumuserossa ja yrittävät saada vielä avioliittonsa toimimaan.