Pitkän uran elokuvissa, televisiossa ja teatterin lavalla tehnyt näyttelijä Michael Gambon on kuollut. Irlannissa syntynyt ja viisivuotiaana perheineen Lontooseen muuttanut tähti oli menehtyessään 82-vuotias. Gambo tunnetaan muun muassa Harry Potter -elokuvista.
Gambonin kuolemasta tiedotti hänen perheensä. Näyttelijän kerrotaan kuolleen rauhallisissa olosuhteissa sairaalavuoteella keuhkokuumeen seurauksena. Vierellä olivat vaimo Anne ja poika Fergus.
Gambon aloitti uransa 1960-luvulla. Uran alkuun mahtui erityisesti rooleja brittiläisissä kauhuelokuvissa, ja pyydettiinpä häntä jopa koe-esiintymään James Bondin rooliin vuonna 1970. Hänen läpimurtorooleihinsa kuuluivat Laulava salapoliisi -sarjan sekä Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -elokuva.
Gambo nähtiin Dumbledorena Harry Potter -sarjassa Azkabanin vanki -elokuvasta lähtien roolissa alun perin näytelleen Richard Harrisin kuoleman jälkeen. Muita Gambonin tunnettuja elokuvia olivat Sleepy Hollow, Steve Zissoun vedenalainen maailma ja Kuninkaan puhe.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, hautajaiset tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.