Nuoret syövät maksalaatikkoa ketsupin kanssa – mihin jäi puolukkahillo?

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Jokainen suomalainen on joskus syönyt maksalaatikkoa, ja se on monien lempiruokaa. Maksalaatikko ja suomalaisuus ovat niin läheisiä, että maksalaatikko on nyt saanut myös oman juhlapäivänsä. Tänään 10. lokakuuta on virallinen maksalaatikkopäivä. Maksalaatikko on ollut suosituin valmisruoka-ateria vuodesta 1957.

– Maksalaatikko on suomalaisten lempiruokaa, ja tänä vuonna maksalaatikkopäivän kunniaksi pyydämme kaikkia sen faneja, syöjiä ja nautiskelijoita julistamaan maksalaatikkouskollisuuttaan, kommentoi Saarioisten kuluttajakokemuksen johtaja Tia Yrjölä.

Maksalaatikkoa syödään tasaisisesti kaikissa ikäryhmissä läpi Suomen. Vähintään kerran kuukaudessa ostavia löytyy eniten Itä-Suomesta. Ylivoimaisesti suosituin lisuke on edelleenkin puolukkahillo, joka maistuu noin 60 prosentille suomalaisista. Sen sijaan 8–34-vuotiailla nuorilla puolukkahillon lisäksi muusta väestöstä poiketen lisukkeissa nousivat esiin ketsuppi ja raejuusto.