Gisele Bündchen saa kyselyitä ruokavaliostaan – kirjoitti siksi keittokirjan

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Gisele Bündchen on yksi menestyksekkäimmistä malleista. Nainen on viime aikoina keskittynyt perhe-elämäänsä, jota ravisutti viime vuoden lopulla avioero kun Gisele Bündchen ja Tom Brady päättivät erota 13 vuoden liiton jälkeen. Nyt nainen on palannut työelämään ja julkaissut oman keittokirjan.

Tänä vuonna Gisele Bündchen on keskittynyt uudelleen mallin uransa käynnistämiseen. Samaan aikaan tähti on kirjoittanut omaa keittokirjaansa. Nainen kertoi Instagram-kanavallaan kirjan idean lähteneen siitä, että hänen ruokavaliostaan ja elämäntavoistaan kysellään Giseleltä jatkuvasti.

Hyvä ja ravitseva terveellinen ruoka on Gisele Bündchenin intohimo, minkä vuoksi hän on nyt halunnut jakaa omat reseptinsä muillekin Nourish-kirjansa avulla. ”Kirjassa jaan perheeni suosikkireseptejä, jotka ovat yksinkertaisia, ravitsevia ja herkullisia”, nainen kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.

Kirjassa 42-vuotias Gisele Bündchen jakaa myös joitain itsehoitorutiineja, jotka auttavat naista hänen kiireisessä arjessaan lasten ja työn tasapainottelemisen kanssa. Kirjaa voi tällä hetkellä ennakkotilata naisen allekirjoittamana, mutta se julkaistaan vasta noin puolen vuoden kuluttua maaliskuussa.