Kyselytulos: Valtaosa menee lääkäriin vasta pakon edessä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Suomalainen laulaja Olli Halonen on kynäillyt osuvasti Pohjola-kappaleeseen kuvaillen suomalaista mentaliteettia, että: ”Lääkäriin vasta kun verta kustaan”. Nyt tämä näyttäisi pitävän paikkaansa myös muualla, sillä amerikkalaisille tehdyn kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa kansasta menee lääkärin vastaanotolle vasta sitten, kun tilanne on akuutti tai vakava.

Henry Schein Cares -säätiön teettämä kysely osoitti, että useammasta perustarkastuksesta on kulunut vähintään vuosi tai kaksi. Vuosittaisissa tarkastuksissa käy vain kolmasosa. Lähes kolmannes vastaajista kertoi pelkäävänsä vastaanotolla käymistä enemmän kuin koronaa edeltävinä vuosina. Parhaimman hoidon saamiseksi lääkärissä tulisi käydä ennakkoon, eikä vasta sitten kun on pakko.

-Kaikki todisteet korostavat säännöllisen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ja seulontatutkimusten merkitystä. Monet potilaat viivyttelevät hoitoja esimerkiksi siksi, että eivät ole niistä tietoisia, sanoi Maureen Knott, Henry Schein Cares Foundationin puheenjohtaja.