Facebook ja Instagram maksullisiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin lukeutuvat sosiaalisen median palvelut Facebook ja Instagram kuuluvat nykyisin samaan Meta-konserniin. Nyt yhtiö on päättänyt ottaa molemmissa käyttöön kuukausimaksun. Maksu ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan vapaaehtoinen ja palveluiden EU-alueella jatkumisen kannalta tärkeä.

Marraskuussa käyttöön otettavalla kuukausimaksulla Facebookin ja Instagramin käyttäjät voivat välttää kohdennetut mainokset ja tietojensa keräämisen personoituja mainoksia varten. Taustalla on Euroopan unionin tuoreet linjaukset tietojen keräämisestä. Kuukausimaksun myötä käyttäjille luvataan mainoksista vapaat somepalvelut.

Mikäli käyttäjä ei halua maksaa Facebookin tai Instagramin käytöstä, mikään ei muutu nykyisestä ja palveluissa esitetään mainoksia normaalisti. Facebookin ja Instagramin saa ilman mainoksia maksamalla niistä yhteensä 9,99 euroa kuukaudessa, kun tilauksen tekee tietokoneella. Matkapuhelimella tehtäessä hinta on 12,99 euroa, eli merkittävästi suurempi. Yhteistilaus tällä hinnalla luvataan helmikuun loppuun saakka. Sen jälkeen hinta nousee.