Tutkimus: Suolan vähentäminen alentaa verenpainetta yhtä paljon kuin lääkitys

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suolan tarve vaihtelee yksilöittäin, mutta liian suolainen ruokavalio voi olla monilla tavoilla haitallista. Liiallinen suolan käyttö voi edistää nesteiden kertymistä kehoon, lisätä verenpainetta ja vaikuttaa negatiivisesti myös luuston terveyteen lisäämällä kalsiumin erittymistä virtsaan.

People-sivusto kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jossa huomattiin miten paljon suolan vähentämisellä on positiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen. Tutkimuksesta kävi ilmi, että suolan vähentäminen yhden teelusikallisen verran päivässä alentaa verenpainetta yhtä tehokkaasti kuin verenpainelääkitys.

Tutkimukseen otti osaa 213 henkilöä, jotka olivat iältään 50-75 -vuotiaita. Heidän verenpainettaan mitattiin kolmen viikon ajan. Testiajanjakson aikana mittaukset tehtiin kun he söivät heille tavanomaista ruokaa, hieman suolaisempaa ruokaa ja vähäsuolaista ruokaa.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että vähäsuolainen ruokavalio alensi verenpainetta jopa 75 prosentilla testihenkilöistä. Verenpaine aleni myös niillä henkilöillä, joilla oli käytössään myös verenpainelääkitys. Aiemmin tutkija Norrina Allenin mukaan ei tiedetty sitä, että suolan vähentämisellä on niin suuri merkitys myös heille, joilla on käytössään lisäksi verenpainetta alentava lääkitys.