Andy McCoy -patsas vaurioitui Pelkosenniemellä – auraustraktori teloi

Viihdeuutiset Toimittaja:

Pelkosenniemen tunnetuimpiin maamerkkeihin kuuluu kylän omaa poikaa, muusikko Andy McCoyta esittävä patsas. Paikallisten yllätykseksi patsas oli kuitenkin poissa keskiviikkona 27. joulukuuta. Se oli vahingoittunut onnettomuuden seurauksena.

Auraustraktori osui Andy McCoy -patsaaseen varhain keskiviikkoaamuna. Patsas oli Koti-Lappi-lehden mukaan pudonnut jalustaltaan ja vahingoittunut. Se kuljetettiin pois Pelkosenniemen torilta tarkempia tutkimuksia varten.

Alustavien tietojen mukaan patsas on korjattavissa ja se tullaan palauttamaan takaisin paikoilleen. McCoy-patsas pystettiin Pelkosenniemen torille vuonna 2009. Pelkoisenniemellä syntyneen ja muun muassa Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristina tunnetun McCoyn näköisveistoksen suunnitteli ja veisti muusikon setä Matti Hulkko.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.