Amanda Holden alastomana somessa synttärien kunniaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun Britain’s Got Talent -kilpailun tuomarina pitkään toiminut brittikaunotar Amanda Holden tuli alunperin tunnetuksi television saippuasarjojen tähtenä, minkä jälkeen ura eteni lopulta miestenlehtien sivuille. Amanda on ollut viime aikoina varsin aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän on julkaissut upeita lomakuviaan.

Miehensä Chris Hughesin ja tytärtensä Alexan ja Hollien kanssa ympäri maailmaa matkaileva Amanda on nyt täyttänyt 53 vuotta ja sen kunniaksi hän päätti riisuuntua alastomaksi ulkosalla upeissa maisemissa. Luonnollisesti poseeraus ikuistettiin myös kameralla ja julkaistiin sosiaalisessa mediassa televisiokaunottaren seuraajien iloksi.

Kuvan perusteella voidaan todeta, että Amanda Holden on ikäisekseen huippukunnossa, mikä on tietenkin huomattu jo aiemminkin niin julkkisjuhlien kuin aurinkorantojen kuvissa.