Uskoisitko? Näin moni autoilija ei ole koskaan vaihtanut pyyhkijänsulkia

Autot Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tuulilasin kunto ja kirkkaus vaikuttavat olennaisesti ajokokemukseen. Keväällä tieltä roiskuva rapa ja kirkas auringonpaiste voivat liittyä ajomukavuuteen ja -näkyvyyteen merkittävästi. Tuulilasinpyyhkijöiden on oltava kunnossa.

Vahinkokorjaamo Autoklinikan tekemän selvityksen mukaan 58 prosenttia on vaihtanut pyyhkijänsulat viimeisen vuoden aikana. Viidennes autoilijoista kertoo vaihtaneensa pyyhkijät viimeisen kahden vuoden aikana ja noin 12 prosentilla vaihdosta on yli kaksi vuotta. Kuitenkin yhdeksän prosenttia auton omistavista myöntää, ettei ole koskaan vaihtanut tuulilasinpyyhkijöitä. Pyyhkijän vaihtaminen on helppoa, kun osaa ostaa oikeanlaiset sulat.

– Suositeltavaa olisi vaihtaa pyyhkijänsulat vähintään kerran vuodessa, ja paljon ajavilla parikin kertaa vuodessa. Huonokuntoinen pyyhkijä voi nimittäin pilata ajan kanssa myös tuulilasin. Kevät on luonteva ajankohta vaihdolle, koska samalla saa sekä talven pinttymät että pyyhkijälle aiheutuneet vauriot pois tuulilasia kuluttamasta, Autoklinikalla tuulilaseihin liittyvästä koulutuksesta vastaava Ken Silvander kertoo.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.