Sleepy Sleepers juhlii 50-vuotista uraansa – itsenäisyyspäivän juhlat Jäähallissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen rockyhtye Sleepy Sleepersin perustamisesta tulee tänä vuonna vierähtäneeksi jo 50 vuotta. Yhtye juhlistaa merkkipäivää jättikonsertin merkeissä Helsingin Jäähallissa itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta.

Juhlakonsertin aikana lavalle nousee tunnettuja suomalaisia muusikoita ja viihdemaailman nimiä, kuten Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Dave Lindholm, Sakari Kuosmanen, Varre Vartiainen, Tume Uusitalo ja Timo Tolonen. Tapahtuma toimii samalla esiintymisuransa lopettavan Mato Valtosen jäähyväiskeikkana.

– Tämä on minun osaltani viimeinen esiintyminen ja lupaan, että meno on sen mukainen, Valtonen kertoo tiedotteessa.

Lahdessa perustettu huumorirock-yhtye Sleepy Sleepers aiheutti aikoinaan monen sortin kohua. Viime vuosina hiljaiseloa viettäneen yhtyeen viimeisin studioalbumi on vuonna 2015 ilmestynyt Vain Elämää – Only Rock’n’roll.