Taivaalle ilmestyi mystisen näköisiä valopilareita – kuva leviää verkossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japanissa on ihmetelty yötaivaalla nähtyä valoilmiötä. Tottorin alueella nähtiin 11. toukokuuta yhdeksän korkeaa valopilaria, jotka näyttivät leijuvan meren yläpuolella. Näystä otettu kuva lähti leviämään nopeasti sosiaalisessa mediassa.

– Katsoin yötaivaalle kotini edustalla ja näin useita valojuovia yläilmoissa, kuvaili näystä kuvan X-palvelussa jakanut henkilö paikalliselle Hint-Pot-sivustolle.

Erikoinen ilmiö herätti tietenkin monenlaista spekulaatiota sosiaalisessa mediassa. Osa epäili jopa avaruusolioiden olleen asialla. Valoille on kuitenkin huomattavasti maanläheisempi selitys.

Valot eivät olleet suinkaan peräisin avarrusaluksista, vaan merellä liikkuneista kalastusaluksista. Kalastusalusten valot heijastuvat taivaalle tietyissä sääolosuhteissa pitkinä pilareina. Metro-lehden mukaan ilmiö toistuu muutaman vuoden välein, ja se tunnetaan japanissa nimellä Isaribi Kochu.