Valtavat sirkkaparvet valtasivat kyliä Yhdysvalloissa – niitä jouduttiin auraamaan tieltä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Suomessa aura-autoja käytetään pääosin lumisilla teillä, mutta Yhdysvaltojen luoteisosissa niille voi olla myös toisenlaista käyttöä. Idahon osavaltiossa aura-autot on jouduttu ottamaan käyttöön kesällä hyönteisten vuoksi.

Mormonisirkkanakin tunettu anabrus simplex -sirkkalaji on aiheuttanut yllättäviä tilanteita Yhdysvaltojen läntisissä osavaltioissa. Valtavat sirkkaparvet ovat vallanneet kokonaisia kyliä muun muassa Idahossa. Parvet ovat miltei peittäneet kokonaisia tieosuuksia.

Idahon liikenneministeriön sosiaalisessa mediassa jakamalla tiellä auraustraktori kulkee sirkkojen valtaamalla tiellä. Viranomaiset varoittavat herkkävatsaisia katsomaan videota ilman ääniä. Ajoneuvon alle jäävistä sirkoista lähtee nimittäin melkoinen ääni.

Anabrus simplex -sirkat voivat kasvaa jopa viiden sentin mittaisiksi. Englannin kielen mormonisirkka-nimitys tulee siitä, että suuret sirkkaparvet aiheuttivat 1800-luvulla mittavia vahinkoja mormonien vilelyksille.