Räppäri Nelly pidätetty – kasinovoitto narautti viranomaisille

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Yhdysvaltalainen räppäri ja laulaja Nelly tunnetaan erityisesti jättihitistään Hot in Herre. Nyt artisti on noussut otsikoihin jouduttuaan ongelmiin lain kanssa. Hänet pidätettiin St. Louisissa Missourin osavaltiossa.

Nelly pidätettiin kasinolla keskiviikkona 7. elokuuta. Tähden asianajajan mukaan Nelly oli tapahtumahetkellä keräämässä voittojaan kasinolla. Voittojen keruuta valvova poliisi huomasi, että artistista oli tehty pidätysmääräys.

Asianajaja kertoi poliisin laittaneen Nellyn käsirautoihin ja saattaneen hänet kasinon läpi muiden asiakkaiden silmien edessä. Nellyn hallusta löydettiin pillereitä, joita poliisi epäilee ekstaasiksi. Associated Press -uutistoimiston mukaan pidätysmääräys oli peräisin tapauksesta, jossa Nelly ajoi autolla ilman vakuutusta.

Nellyn vuonna 2002 ilmestynyt läpimurtolevy Nelyville poiki hänelle kaksi Grammy-palkintoa. Hot in Herre -hitin lisäksi räppäri tunnetaan muun muassa Dilemma-kappaleesta, jolla vierailee Kelly Rowland.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.