Suomen kansalliseepos Kalevalan pohjalta tehdään elokuva. Antti J. Jokisen ohjaaman Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan kuvaukset alkoivat viime syksynä Pohjois-Karjalan Nurmeksessa. Käsikirjoituksesta vastaavat Jokinen ja Jorma Tommila.
Elokuvan pääroolia, Kullervoa näyttelee Piiritys ja Aikuiset -sarjoista tunnettu Elias Salonen. Toista pääroolia, Untamoa näyttelee Jussi-palkittu Eero Aho. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ilkka Koivula, Olli Rahkonen, Krista Kosonen, Johannes Holopainen ja Seela Sella.
Kalevala: Kullervon tarina -elokuvaa kuvaillaan Elias Lönnrotin uuden painoksen inspiroimaksi historialliseksi draamaksi. Pohjois-Karjalaan 1100-luvulle sijoittuva elokuva kuvataan pääosin Nurmeksen Bomballa. Alueelle rakennetaan SF Filmsin tiedotteen mukaan mittavat, ajan hengen mukaiset elokuvalavasteet.
Elokuva toteutetaan SF Studiosin, Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion yhteistyönä. Se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa alkuvuodesta 2026.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kalevala tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.