Lukuisista suomalaisillekin tutuista elokuvista tunnetuksi tullut näyttelijä ja kaksinkertainen Oscar-voittaja Gene Hackman on kuollut 95-vuotiaana. Lehtitietojen mukaan hänet löydettiin menehtyneenä Santa Fen kaupungissa yhdessä 63-vuotiaan vaimonsa Betsy Arakawan ja heidän koiransa kanssa.
Santa Fen paikallislehden mukaan poliisi ei ole vielä kertonut keskiviikkoiltana kuolleena löytyneen pariskunnan kuolinsyytä, mutta ensimmäisten tietojen mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Viranomaiset ovat kertoneet odottavansa lupaa pariskunnan asunnon kotietsinnälle.
Gene Hackman oli vuonna 1961 alkaneella pitkällä urallaan erittäin tuottelias, ja hänet nähtiin monissa suosituissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän vetäytyi aktiiviuraltaan jo parikymmentä vuotta sitten.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Gene Hackman tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.