Tuulilasin kunto on mahdollista tarkistuttaa ilmaiseksi pääsiäisen aikaan. Tuulilaseja tarkistetaan eri puolilla Suomea Kirkkaasti turvallisin -kampanjan yhteydessä.
Kampanjassa mukana oleva Autoliitto muistuttaa tuulilasin olevan oleellinen osa auton rakennetta ja turvallisuutta. Tuulilasien puutteet voivat osoittautua erityisen vaarallisiksi häikäisevässä kevätauringossa.
– Pienetkin vauriot ja lika tuulilasissa voimistavat häikäisyä, ja tekevät ajamisesta vaarallista. Tuulilasin huolellinen pesu sekä ulko- että sisäpuolelta on helppo ja nopea toimenpide, joka parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta, kertoo tiedotteessa Autoalan Keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg.
Kirkkaasti turvallisin -kampanjassa autoalan opiskelijat Helsingistä, Turusta, Lappeenrannasta, Oulusta ja Seinäjoelta tekevät ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia yhdeksällä ABC-asemalla. Autoilija saa lyhyen tarkastuksen päätteeksi raportin tuulilasin kunnosta.
Autoliiton mukaan raportti ei velvoita mihinkään, eikä yksittäisiä tuloksia kerrota eteenpäin. Kampanjassa ovat mukana Autoliiton lisäksi Autoalan Keskusliitto, Saint-Gobain, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Onnettomuustietoinstituutti (OTI).
Tuulilasin kuntotarkastuksia suoritetaan kiirastorstaina 2. huhtikuuta, pitkäperjantaina 3. huhtikuuta ja pääsiäismaanantaina 6. huhtikuuta kello 11-18. Tuulilasin kunnon voi tarkastuttaa alapuolella listatuilla ABC-asemilla.
Hämeenlinna: ABC Tiiriö
Kauhajoki: ABC Kauhajoki
Lappeenranta: ABC Viipurinportti
Lapua: ABC Lapua
Lohja: ABC Lohja
Loviisa: ABC Kuninkaantie
Oulu: ABC Tupos Liminka
Raisio: ABC Raisio
Salo: ABC Piihovi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, liikenne, tuulilasi tai laajemmin samasta aihealueesta Autot -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.