Norjan ja Ranskan viranomaiset ovat käynnistäneet yhteisen poliisitutkinnan. Se liittyy epäiltyihin taloudellisiin kytköksiin edesmenneen yhdysvaltalaiseen rikollisen, Jeffrey Epsteinin, kanssa.
Tutkinta kohdistuu norjalaiseen huippudiplomaattiin Mona Juuliin ja hänen puolisonsa Terje Rød-Larseniin. Norjan talousrikosyksikkö Økokrim ilmoitti, että asiassa on perustettu yhteinen tutkintaryhmä Norjan ja Ranskan viranomaisten välille.
Tutkinta koskee taloudellista tukea
Tavoitteena on tehostaa kansainvälistä yhteistyötä ja nopeuttaa tiedonvaihtoa maiden välillä. Tutkinta liittyy Epstein-asiakirjoissa esiin nousseisiin kytköksiin. Mies on ollut yhteydessä ainakin näihin diplomaatteihin.
Norjan poliisi on aiemmin kertonut tutkivansa, onko Juul saanut etuja virka-asemaansa liittyen. Hän toimi aiemmin Norjan ulkoministeriössä osastopäällikkönä ja myöhemmin Norjan suurlähettiläänä Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Norjalaismedian mukaan tutkinta koskee muun muassa taloudellista tukea, jonka pariskunta sai vuonna 2018 Oslossa sijaitsevan asunnon hankintaan. Talokaupat tehtiin alle markkinahinnan. Viranomaiset selvittävät myös matkaa Epsteinin yksityissaarelle vuonna 2011 sekä kotihoitopalveluiden maksamista Terje Rød-Larsenille.
Epstein kuoli vuonna 2019 odottaessaan oikeudenkäyntiä. Hän jätti norjalaismedian mukaan testamentissaan noin 10 miljoonaa dollaria pariskunnan kahdelle lapselle. Tämä on herättänyt viranomaisten kiinnostuksen mahdollisista taloudellisista sidoksista.
Ranskassa on samanaikaisesti käynnistetty useita tutkintoja Epstein-tiedostoissa mainittuihin henkilöihin liittyvistä mahdollisista talousrikoksista. Yksi tutkinnan kohteista on niinikään diplomaatti, nimeltään Fabrice Aidan. Hän työskenteli YK:ssa vuosina 2006–2013 ja toimi aiemmin Rød-Larsenin avustajana.
Ranskassa on samanaikaisesti käynnistetty useita tutkintoja.
Norjan pääsyyttäjä Marianne Bender sanoo VG:lle, että yhteistyö nopeuttaa tutkintaa merkittävästi. Juul ja Rød-Larsen tunnetaan kansainvälisesti keskeisestä roolistaan Israelin ja Palestiinan välisiin Oslon rauhansopimuksiin johtaneissa neuvotteluissa 1990-luvulla. Pariskunta on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Norja, Poliisi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.