”Kadotin hetkeksi identiteettini” – Sami Kuronen pakotettiin parturiin

Viihdeuutiset Toimittaja:

Sami Kuronen on tehnyt pitkän uran juontajana radiossa ja televisioruudulla. Nyt tähti on muistuttanut, että julkisuudessa työskentelevän on toisinaan tehtävä kompromisseja urallaan.

Kuronen on totuttu näkemään pitkähiuksisena, mutta 2000-luvun alkupuolella hän joutui leikkauttamaan hiuksensa lyhyemmiksi.

Formaatti pakotti parturiin

Kyseessä oli ehto sille, että Kuronen saisi pestin suositun realitysarjan suomalaisen version juontajana.

– Mulla on ollut pitkät hiukset käytännössä teinivuosista saakka. Ainoat poikkeukset olivat armeija-aika 90-luvun puolivälissä ja vuosi 2008 kun kuvattiin Suomen unelmien poikamiehen ekaa kautta, Kuronen kirjoitti Instagram-julkkaisussaan.

Syy vaatimukselle leikata hiukset lyhyeksi löytyi jokseenkin yllättävällä tavalla rapakon toiselta puolelta.

– Silloinen kanavapomo asetti juontopestin ehdoksi visiitin parturiin, koska Amerikan virkaveljelläkin oli lyhyt tukka, Kuronen paljasti.

Silloinen kanavapomo asetti juontopestin ehdoksi visiitin parturiin.

– Halusin pestin ja sakset kävivät sillä seurauksella, että kadotin hetkeksi identiteettini ja itsevarmuuteni. Oi aikoja, Kuronen jatkoi.

Julkaisussa nähdään kuva juontajan tyylistä Unelmien poikamies -sarjan juontotehtävissä.

Unelmien poikamies -ohejlmaa tehtiin Suomessa kaksi kautta vuosina 2008 ja 2009. Myöhemmin samaisen formaatin pohjalta tehtiin uusi suomalaisversio Bachelor, jonka esittäminen alkoi vuonna 2022.

Viime vuosina Kuronen on työskennellyt Temptation Island Suomi -realitysarjan juontajana sekä radiokanavalla Radio Rock.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.