Suomalaisten kuntien toiminta muuttuu – palveluita keskitetään kasvukeskuksiin

Uutiset Toimittaja:

Suomessa on satoja kuntia ja kaupunkeja. Jokaisella niistä on oma itsehallintonsa, jossa päätetään asukkaiden paikallisista palveluista ja verotuksesta.

Tämän vuosituhannen trendinä olivat aiemmit kuntaliitokset, jossa toisinaan paikallisuus ja kylähenki on jäänyt suuremman vallan jalkoihin.

Kunnilla on samat vastuut ja tehtävät

Palvelut ovat keskittyneet yhä suurempiin kasvukeskuksiin, ja pienet paikkakunnat voivat jatkossa joutua tulemaan toimeen ilman joitain peruspalveluita. Suomen nykyinen kuntamalli on nimittäin muuttumassa.

Tuoreen selvityksen mukaan lähes kaikilla kunnilla on lakisääteisesti samat tehtävät ja vastuut, mutta se ei enää vastaa maan eri alueiden todellisuutta.

Selvityksen mukaan kuntien tilanteet ovat muuttuneet voimakkaasti toisistaan poikkeaviksi. Osa kunnista kasvaa ja vahvistuu, kun taas osa kamppailee väestön vähenemisen ja talousongelmien kanssa. Raportissa pohditaan mallia, jossa kaikki kunnat eivät enää hoitaisi samoja tehtäviä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että jotkin palvelut järjestettäisiin jatkossa vain tietyissä kunnissa.

Nämä vastuukunnat sitten järjestäisivät tietyt palvelut laajemmalle alueelle. Pienemmät kunnat voisivat toisin sanoen siirtää osan vastuista suuremmille keskuskunnille.

Osa päätöksistä voidaan tehdä naapurikunnassa.

Tavalliselle kuntalaiselle muutos voisi näkyä esimerkiksi siinä, että osa heitä koskevista päätöksistä tehtäisiin naapurikunnassa. Palvelut voisivat silti säilyä samoina, mutta niiden järjestämisestä vastaisi eri kunta kuin ennen.

Lähtökohtana tietenkin on, että perustuslain turvaama kunnallinen itsehallinto ja kuntalaisten tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet täytyy säilyttää. Jos tehtäviä siirretään kunnasta toiseen, on luonnollisestikin varmistettava, että myös muiden kuntien asukkailla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.

Lisäksi raportti muistuttaa, että kunnilla on perustuslaissa turvattu verotusoikeus ja oikeus päättää omasta taloudestaan. Jos kuntien tehtäviä vähennetään, niin silloin on pakko pohtia miten kuntien rahoitus ja verotus järjestetään jatkossa.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.