Suomen suosituimpiin televisiotähtiin lukeutuvat isä ja poika, Mikko ”Peltsi” Peltola ja hänen poikansa Osmo, seikkailevat pian myös elokuvassa. He tähdittävät nimittäin tulevaisuudessa elokuvaa Peltsi & Osmo – Peikkovuoren valloittajat. Elokuva on nyt saanut kirkon mediasäätiön tukea 4 000 euroa hankkeen ennakkovalmisteluun.
Kultainen Venla -palkitut Peltsi ja Osmo ovat seikkailleet viime vuosina luonnossa ja tehneet siellä ohjelmia, jotka ovat varastaneet suomalaisten sydämet. Tukipäätöksen mukaan kyseessä on dokumenttielokuva, jonka tuottaa Yellow Film & TV ja tuottajana toimii Janne Lähteenmäki.
Peltsi ja Osmo matkaavat Peikkovuorelle
– Tarina koko kansan rakastamasta isästä ja pojasta, Peltsistä ja Osmosta, jotka lähtevät elämänsä seikkailuun Pohjoismaiden halki kohti mystistä Peikkovuoren huippua. Elokuvan ytimessä on isän ja pojan välinen suhde, jossa korostuvat rakkaus, vastuu ja irti päästämisen vaikeus, elokuvasta kerrotaan.
Vielä ei ole tiedossa missä Peikkovuori sijaitsee, mutta Peltsi ja Osmo ovat käyneet jo pariinkin kertaan lähellä Venäjän rahaa sijaitsevalla Korvatunturilla. Ennakkotietojen mukaan nyt seikkailujen alue olisi kuitenkin huomattavasti suurempi, kun heidän on määrä seikkailla Pohjoismaiden halki.
Taannoin Osmo seikkaili isänsä Peltsin toinen luonto -ohjelman jaksoissa, joissa käytiin nautimassa talvisesta säästä muun muassa pilkimällä. Osmo ei tosin innostunut pitkäjänteisyyttä vaativasta ja lasten mielestä usein jopa tylsästä harrastuksesta. Viime talvena nähtiin miten Osmo suoriutui upeasti mitaleille kansainvälisessä hiihtokilpailussa.
Peltsin ja Osmon yhteistyö kirkon kanssa on ollut aiemminkin aktiivista, ja heidät palkittiin taannoin John Vikström -liikuttajapalkinnolla.
Mikko ”Peltsi” Peltola on tuli alunperin tutuksi Radiomafian aamuohjelmasta ja on sittemmin ollut mukana monissa Yleisradion ohjelmissa. Peltsi ja Osmo -ohjelma oli sekin menestys. Ohjelmaa kehuttiin vuolaasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jo ensimmäisten jaksojen tullessa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Peltsi ja Osmo tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.