Arkhimedeen käsikirjoituksen kadonnut sivu löytyi – antiikin teksti oli piilossa kuvan alla

Uutiset Toimittaja:

Antiikin matemaatikko Arkhimedes loi kuuluisan käsikirjoituksensa yli 2.000 vuotta sitten.

Kirjoituksesta oli kuitenkin yksi sivu kateissa. Sivu oli teillä tietämättömillä yli sadan vuoden ajan.

Päälle oli maalattu kuva

Nyt kateissa ollut sivu on löytynyt Ranskasta. Teksi on ollut koko ajan piilossa myöhemmin sen päälle maalatun kuvan alla. Sivu on löytynyt ranskalaisen Bloisin taidemuseon kokoelmista.

Löydön teki ranskalaisen CNRS-tutkimuslaitoksen tutkija Victor Gysembergh. Hän tunnisti pergamenttisivun vertaamalla sitä yli sata vuotta vanhoihin valokuviin. Arkhimedeen tekstiä pidetään yhtenä antiikin tärkeimmistä säilyneistä käsikirjoituksista.

Pergamenttisivu on valmistettu noin vuonna 950. Kuitenkin sen sisältämä matematiikka on peräisin paljon varhaisemmalta ajalta yli 2200 vuoden takaa antiikin Kreikasta.

Sivulla on katkelma Arkhimedeen tunnetusta teoksesta, jossa kerrotaan pallosta ja sylinteristä. Siinä käsitellään geometrisia todistuksia, joiden avulla voidaan määrittää esimerkiksi kappaleiden pinta-aloja ja tilavuuksia.

Arkhimedes eli noin vuosina 287–212 ennen ajanlaskun alkua.

Tutkijat aikovat yrittää nyt piilossa olevan tekstin paljastamista käyttämällä monispektrikuvausta ja röntgenfluoresenssia.

Näiden menetelmien avulla voidaan joskus nähdä pergamenttiin jäänyt muste, vaikka sen päälle olisi myöhemmin kirjoitettu tai maalattu, kuten tässä tapauksessa

Arkhimedes eli noin vuosina 287–212 ennen ajanlaskun alkua. Häntä pidetään yhtenä antiikin suurimmista tiedemiehistä. Hän on matemaattisen fysiikan isä.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.