Tuore sään kuukausiennuste ulottuu jo heinäkuulta syyskuulle. Ennusteen mukaan keski- ja loppukesä ovat Suomessa lämpimiä, kertoo Foreca.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWFN:n vuodenaikaennusteessa heinä-syyskuun jakso näkyy tavanomaista lämpimämpänä sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Suurin ero keskiarvoon on Keski-Euroopassa.
Korkeapaineet tavanomaista useammin Suomeen
Sademäärä vaihtelee jakson aikana Suomessa tavanomaisesta vähäsateiseen. Keski-Eurooppaan ennustetaan tavanomaista vähäsateisempaa jaksoa, eteläiseen Eurooppaan puolestaan ajankohdan keskiarvoa enemmän sateita.
Korkeapainetilanteita ennustetaan esiintyvän Keski-Euroopassa tavanomaista enemmän. Korkeapaineet voivat ulottua tavanomaista useammin myös Suomeen, aiheuttaen vähäsateista ja lämmintä säätä.
– Heinä-elokuulle osuessaan lämpimät korkeapainetilanteet saattaisivat toteutua esimerkiksi hellejaksoina, kertoo meteorologi Joanna Rinne Forecan sääblogissa.
Kuukaudet eivät juurikaan erotu toisistaan lämpötilapoikkeamien suhteen kuukausittaisissa ennusteissa. Heinä-, elo- ja syyskuu näyttävät kaikki keskimääräistä lämpimämmiltä sekä Suomessa että lähes koko Euroopassa.
Elokuusta sen sijaan ennustetaan Suomessa tavanomaista vähäsateisempaa.
Sadepoikkeamakarttojen mukaan heinäkuu saattaa kuitenkin olla Suomessa myös tavanomaista sateisempi. Tavanomaisesta sateisempi alue ulottuu Norjan pohjoispuolelta pohjoisen Ruotsin yli Suomeen, itäiseen Eurooppaan ja Venäjälle.
– Heinäkuun ennusteen perusteella näyttää siltä, että läntisessä Euroopassa esiintyisi tavanomaista enemmän korkeapainetilanteita, jotka pakottaisivat sateet liikkumaan osin Suomen yli. Sää olisi meillä silti kuukausikeskiarvoissa lämmintä, Rinne kertoo.
Elokuusta sen sijaan ennustetaan Suomessa tavanomaista vähäsateisempaa. Ennustekartan värit voivat viitata tavanomaista yleisempiin korkeapainetilanteisiin, myös mahdollisesti hellejaksoihin elokuussa.
Korkeapainetoiminta saattaa olla vielä syyskuussakin hieman tavanomaista yleisempää. Syyskuussa korkeapaineet eivät kuitenkaan yleensä enää tarkoita hellesäätä, vaan ennemminkin elokuun kaltaisia lämpötiloja.
Uutisoimme toukokuun alussa silloisesta vuodenaikaennusteesta, joka ulottui kesäkuulta elokuun loppuun. Ennuste on hieman muuttunut, sillä vielä tuolloin heinäkuun ennustettiin olevan tavanomaista viileämpi.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten helle, kesä tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.