Maailman turvallisimmat maat listattiin – Suomen sijoitus nousi

Uutiset Toimittaja:

Maailman turvallisimmaksi ja vähiten turvallisimmat luokitellut maat on jälleen listattu.

Turvallisimmaksi ja rauhallisimmaksi määriteltyjen maiden kärkikymmenikön joukossa olevan Suomen sijoitus nousi listalla tänä vuonna yhden pykälän verran.

163 maata listalla

Institute for Economics and Peace -ajatushautomon ylläpitämässä Global Peace Index -vertailussa määritellään yhteensä 163 valtiota 23 indikaattorin perusteella.

Turvallisuuden perusteina toimivat muun muassa yleinen turvallisuus, sotilasmenot ja käynnissä olevat konfliktit sekä henkirikosten määrä.

Listan yhteensä 163 valtiosta turvallisuus väheni 99 maassa. Turvallisuus puolestaan parani vertailun mukaan 62 maassa.

Islanti on listauksen mukaan maailman turvallisin valtio jo 19. vuotta peräkkäin. Seuraavina ovat Uusi-Seelanti, Sveitsi, Slovenia ja Irlanti.

Maailman turvattomin maa on listauksen mukaan Venäjä.

Suomi on tänä vuonna listan sijalla yhdeksän. Viime vuonna Suomi luokiteltiin listalla maailman 10. turvallisimmaksi maaksi, eli sijoitus parani hieman.

Maailman turvattomin maa on listauksen mukaan Venäjä. Turvattomimpien maiden joukossa olivat myös Sudan, Kongon demokraattinen tasavalta, Ukraina ja Israel.

Listalle parhaiten sijoittuvissa maissa yhdistyvät tyypillisesti vähäinen väkivallan määrä, instituutioiden toimivuus, korkea sosiaalinen luottamus, hyvät suhteet naapurivaltioihin ja korkea elintaso, kertoo BBC.

Global Peace Index -vertailun turvallisimmat maat vuonna 2026:

  1. Islanti
  2. Uusi-Seelanti
  3. Sveitsi
  4. Slovenia
  5. Irlanti
  6. Itävalta
  7. Portugali
  8. Singapore
  9. Suomi
  10. Japani

Global Peace Index -vertailun turvattomimmat maat vuonna 2026:

  1. Venäjä
  2. Sudan
  3. Kongon demokraattinen tasavalta
  4. Ukraina
  5. Israel
  6. Etelä-Sudan
  7. Afganistan
  8. Jemen
  9. Syyria
  10. Mali

Global Peace Index -raportti on nähtävissä kokonaisuudessaan Institute for Economics and Peacen verkkosivuilla.

Lähteet: Institute for Economics and Peace, BBC

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.