Tutkimus: Väsyttävin vuosikymmen alkaa nelikymppisenä

Terveys Toimittaja:

Brittiläisen tutkijan mukaan nelikymppisenä ihmisen keho muuttuu, ja sen taustalla on biologisia tekijöitä.

Bristolin yliopiston anatomian professori Michelle Spear arvioi, että 40 ikävuoden tienoo käynnistää monille elämän väsyttävimmän vuosikymmenen.

Nelikymppisenä keho muuttuu nopeasti

Professorin mukaan kyse on eräänlaisesta täydellisestä kehon sisäisestä myrskystä, jossa muutokset ja elämän suurimmat paineet osuvat samaan ajanjaksoon. Muutokset ovat yhtä hurjia kuin vaikkapa teini-ikäisenä.

Monella ura on juuri tässä vaiheessa vaativimmillaan. Samalla huolehditaan lapsista, ikääntyvistä vanhemmista, taloudesta ja arjen lukemattomista velvollisuuksista. Sitten keho alkaa muuttua vähitellen ja väistämättä.

– Kehomme pystyy edelleen tuottamaan energiaa, mutta eri tavalla kuin nuorempana. Samalla energialle asetetut vaatimukset ovat usein suurimmillaan, Spear kuvailee.

Tutkijan mukaan lihasmassa alkaa vähentyä jo ennen keski-ikää, ellei sitä ylläpidetä aktiivisesti liikunnalla. Myös solujen energiantuotannosta vastaavat mitokondriot toimivat aiempaa tehottomammin, mikä voi hidastaa palautumista ja lisätä väsymyksen tunnetta.

Kehomme pystyy edelleen tuottamaan energiaa, mutta eri tavalla kuin nuorempana.

Myös uni muuttuu. Erityisesti naisilla hormonimuutokset voivat heikentää syvän unen määrää. Jotta tilanne ei olisi selätettävissä pelkästään hyvin nukkumalla, niin samalla stressihormoni kortisolin vaihtelut voivat vaikeuttaa palautumista.

Väsymystä lisää sekin, että keski-iässä henkinen kuormitus on tutkimusten mukaan usein korkeimmillaan. Esihenkilövastuut, velkataakka, jatkuva multitaskaaminen ja läheisistä huolehtiminen kuormittavat aivoja samalla tavoin kuin fyysinen työ kuormittaa kehoa.

Hyviäkin uutisia on, sillä tutkimusten mukaan energiatasot alkavat usein tasoittua myöhemmin elämässä. Jossain vaiheessa työpaineet vähenevät ja elämäntilanne rauhoittuu. Sitten moni kokee voivansa paremmin kuin vuosikymmeniin.

Spear korostaa, että nelikymppisten tavoitteena pitäisi olla parikymppisen energiatasojen tavoittelu. Sen sijaan tärkeintä on huolehtia palautumisesta. Riittävä uni, lihaskuntoharjoittelu, stressin hallinta ja proteiinipitoinen ruokavalio voivat auttaa jaksamaan paremmin myös keski-iässä.

Lähde: The Conversation

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.