Polttoainevarkaudet ovat yleistyneet Suomessa vuosien saatossa. Hyvinkäällä tapahtui taannoin polttoainevarkaus, jonka tekijöiden kiinniotto johti poliisin useiden varkausrikosten jäljille.
Poliisi sai hätäkeskukselta polttoainevarkauteen liittyvän tehtävän iltayhdeksän aikoihin sunnuntaina 31. toukokuuta.
Valvontakamerat paljastivat
Useisiin kuorma-autoihin kohdistuneet teot olivat tallentuneet valvontakameroihin.
Tutkintaa johtavan Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Markku Lylykankaan mukaan polttoainevarkauksista epäillään kahta miestä. Heistä molemmat on otettu kiinni.
Poliisi löysi miesten käytössä olleesta pakettiautosta anastetuksi epäiltyjä työkaluja, IBS-kontti, noin 500 litraa polttoainetta sisältänyt irrallinen dieselsäiliö ja polttoaineen imemiseen tarkoitettu pumppu.
Lisäksi esineiden joukossa oli muun muassa Canon EOS500-merkkinen järjestelmäkamera.
Kamerasta löytyi ainutkertaisia kuvia ylioppilasjuhlista.
Tekijöiden epäillään vierailleen useammassa eri kohteessa anastamassa polttoainetta. Poliisi epäilee myös miesten hallusta löytynyttä järjestelmäkameraa anastetuksi.
– Kamerasta löytyi ainutkertaisia kuvia ylioppilasjuhlista, joten toivomme, että omistaja löytyy ja hän tulisi noutamaan kameransa, Lylykangas kertoo.
Poliisi pyytää kameran omistajaa olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen tutkintasihteerit.hyvinkaa.ita-uusimaa@poliisi.fi.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry selvitti vuoden 2025 lopulla polttoainevarkauksien yleisyyttä. Kuljetusbarometriin vastanneista 513 kuljetusyrityksistä 24 prosenttia kertoi joutuneensa polttoainevarkauden kohteeksi viimeisen vuoden aikana.
Polttoaineen hinta kannustaa varkauksiin
Varkauksia oli tyypillisimmillään kohdistunut 2-3 yhtä yritystä kohden. Tämä päti 45 prosenttia polttoainevarkauden kohteeksi joutuneista yrityksistä.
– Juuri nyt polttonesteiden hinnat ovat olleet kovassa nousussa Lähi-idän kriisin vuoksi. Kuljetusalan kentältä kuullun mukaan tämä näkyy myös varkauksissa, kertoi tiedotteessa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
SKALin mukaan polttoainevarkauksista voidaan arvioida koituvan kuljetusyrityksille vuositasolla yhteensä noin 3,5 miljoonan euron tappiot, mikäli barometrin vastaukset laajennetaan koko Suomen kuljetusyrityskenttään. Kuljetusbarometri on nähtävillä kokonaisuudessaan tämän linkin kautta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Poliisi Suomi, polttoaine tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.