Alkuviikko oli Suomessa laajalti lämmin ja paikoin helteinenkin. Heinäkuu tuo kuitenkin muutoksia säähän, kertoo Forecan sääblogi.
Kesäkuun ylin lämpötila oli tiistai-iltapäivään mennessä Salon Kärkän havaintoasemalla maanantaina 29. kesäkuuta mitattu 29,5 astetta. Vastaavia lämpötiloja ei mitata Suomessa ainakaan hetkeen, sillä lämmin ilmamassa väistyy Suomen itäpuolelle.
Nyt kannattaa varautua sateisiin
Sääkartoilla näkyy nyt runsaasti kuurosateita. Samalla lämpötilan ennustetaan laskevan erityisesti maan etelä- ja länsiosassa. Keskiviikkona pilvisyys vaihtelee eri puolilla maata. Paikallisia sadekuuroja sekä mahdollisia ukkosia esiintyy pääosin lännessä ja Lapissa.
Tuuli on keskiviikkona heikkoa maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa odotettavissa on kohtalaista länsituulta. Päivälämpötila on vielä keskiviikkona etelässä 22-25 astetta, ja 20 asteen tuntumaan nousevia lämpötiloja voidaan mitata Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa saakka.
Pohjois-Lapissa lämpötila vaihtelee 15 asteen molemmin puolin. Yöllä lämpötila laskee 12-17 asteeseen maan eteläosassa ja 10-15 asteesen keskiosassa. Pohjoisessa yölämpötila on 5-11 astetta. Torstaina Suomen kaakkoispuolella vaikuttaa matalapaine.
Maan etelä- ja kaakkoisosan yli liikkuu sateita koillista kohti. Sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa torstaina myös muualla maassa. Lapissa kuurot jäävät vähäisemmiksi. Tuuli on torstaina pääosin heikkoa. Ukkoskuurojen yhteydessä voi kuitenkin esiintyä voimakkaampia puuskia.
Tilanne pysyy viikonloppuna melko samanlaisena.
Epävakainen ja pilvisyydeltään vaihteleva sää jatkuu perjantaina. Sade- ja ukkoskuuroja esiintyy eri puolilla maata, yleisimmin lännessä ja pohjoisessa.
Tilanne pysyy viikonloppuna melko samanlaisena tuoreen ennusteen mukaan. Kuurosateita esiintyy jälleen eri puolilla maata, ja ukkosetkin ovat mahdollisia.
Päivälämpötila nousee viikonloppuna enimmäkseen 15-20 asteesen. Aurinkoisilla ja poutaisilla alueilla ylin lämpötila voi nousta paikoin yli 20 asteeseen.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kesä, sää, ukkonen, vesisade tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.