Lämpötilat nousivat Suomessa hellelukemiin kesäkuun lopulla. Vaikka helteiden on ennustettu väistyvän toistaiseksi, on niiden paluuseen syytä varautua, muistuttaa Sosiaali- ja terveysministeriö.
Erityisen alttiita voimakkaiden helteiden haittavaikutuksille ovat vanhukset ja pitkäaikaissairaat. Elimistön lämmönsäätelykyky laskee ja nestevajauksen riski kasvaa ikääntymisen seurauksena.
Koskee erityisesti tällaisia henkilöitä
Tutkimuksen mukaan helteen aiheuttama hengenvaara korostuu erityisesti sydänsairauksista ja hengityssairauksista kärsivillä. Ikäihmisistä suurimpaan riskiryhmään kuuluvat yli 65-vuotiaat.
Sekä kotihoidossa että laitoksissa tulee varmistaa asiakkaiden ja potilaiden hyvinvointi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tämä tapahtuu esimerkiksi ottamalla yhteyttä kotihoidon asiakkaisiin ja järjestämällä tarvittaessa kaikille avoimia viileitä tiloja.
Helteet aiheuttavat haittoja myös työpaikoilla. Helteessä työskentely saattaa olla vaarallista työntekijän terveydelle tai turvallisuudelle, Sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa.
Kuumuudesta aiheutuvaa kuormitusta on mahdollista vähentää monella eri tavalla. Työnantajalla on työturvallisuuslain mukaan velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
Lämpöhaittoja on mahdollista torjua ja hallita esimerkiksi ilmastoinnilla.
Helteen aiheuttamille haitoille altistuvat muun muassa ulkona työskentelevät asfaltti- ja kattotyöntekijät. Kuumassa työskentely voi Työterveyslaitoksen mukaan aiheuttaa muun muassa auringonpistoksen, lämpöpyörtymisen ja lämpöhalvauksen riskin.
Sisätiloissa työskennellessä lämpöhaittoja on mahdollista torjua ja hallita esimerkiksi ilmastoinnilla. Myös rakenteellisista suojakeinoista on apua kuumilla ilmoilla.
Altistumisaikaa kuumuudelle voi rajoittaa parhaiten tauotuksen ja jaksotuksen avulla. Työntekijä voi vähentää itse lämpörasitusta käyttämällä työhön soveltuvaa kevyttä ja väljää vaatetusta ja huolehtimalla nesteytyksestä riittävällä juomisella.
Ankarat helteet ovat koetelleet viime viikkoina erityisesti Länsi- ja Itä-Eurooppaa. Suomessa lämpötilat eivät ole nousseet aivan samanlaisiin hirmuhellelukemiin, mutta kuumuuden terveyshaitat ovat tosiasia kesäisin myös pohjolassa.
Lähdeet: Sosiaali- ja terveysministeriö, Työterveyslaitos
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten helle, kesätyö, terveys, työ tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.