Etelä-Euroopassa parhaillaan käynnissä oleva helleaalto ja siihen kytköksissä olevat muut ilmiöt ovat johtaneet useiden turistirantojen ja puistojen sulkemiseen Kaakkois-Espanjassa.
Viranomaiset ovat nyt päättäneet kieltää uimisen useilla uimarannoilla Alicanten ja Costa Blancan alueella. Syynä päätökseen ovat poikkeuksellisen kuumuuden lisäksi ukkoset ja vaaralliset, äkilliset tuulenpuuskat, josta voi olla vaaraa ihmisille.
Syöksyvirtaus voi alkaa hetkessä
Uimarannoilla on nostettu salkoon punainen lippu sen merkiksi, ettei rannoilla ole turvallista uida. Alicanten lisäksi esimerkiksi Orihuelan kaupunki on kieltänyt uimisen kaikilla kunnan uimarannoilla, joista monet ovat turistien suosiossa. Uimarantojen lisäksi Alicante sulki nyt yleisöltä myös puistoja ja virkistysalueita iltapäivästä iltaan saakka.

Kaupungit ovat kehottaneet poistamaan rannoilta aurinkovarjot ja muut sellaiset esineet, jotka voivat lentää voimakkaiden tuulenpuskien mukana. Päätösten taustalla on Espanjan ilmatieteen laitos AEMET, joka varoittaa nyt kuumuudesta, ukkosesta ja kovasta tuulesta. Lämpötilan ennustetaan nousevan alueella jopa 43 asteeseen.
Poikkeuksellisen säätilan vuoksi alueella varaudutaan syöksyvirtauksiin, jotka voivat olla paikallisesti erittäin voimakkaita tuulia. Tällaisessa tapauksessa säätila voi muuttua jo muutamissa minuuteissa, joten se voi yllättää ihmiset.
Alueella lomailevien suomalaisten tulee seurata tarkkaan rantakohtaisia liputuksia ja viranomaisten ohjeistuksia. Turistien tulee nauttia riittävästi vettä ja pysytellä ilmastoidussa sisätiloissa päivän kuumimpien tuntien aikana.
Käynnissä on parhaillaan vuoden paras turistisesonki, joten rantojen ja puistojen rajoitukset tulevat turismin kannalta ikävään aikaan.
Lähteet: Alicanten kaupunki, Orihuelan kaupunki
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Alicante, Espanja, helle tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.