Syytetyn selitys yllätti oikeuden: ”Me naiset nyt vain toimimme näin”

Uutiset Toimittaja:

Yhdysvaltain Floridassa asuva 51-vuotias nainen on vedonnut käytöksessään sukupuoleensa. Yleensä vedotaan sukupuolten väliseen tasa-arvoon, mutta tällä kertaa on toimittu juuri päinvastoin ja oikeutettu lainvastainen käytös sillä, että on nainen.

Naista epäiltiin vakavista tappouhkauksista. Hän antoi poliisille poikkeuksellisen selityksen.

Uhkaavia tekstiviestejä

Poliisin mukaan Tammy Baldino lähetti miespuoliselle tuttavalleen useita uhkaavia tekstiviestejä keskellä yötä. Kun poliisi myöhemmin kysyi viesteistä, niin nainen vastasi tutkinta-asiakirjojen mukaan:

– Sellaista naiset nyt vain tekevät, hän totesi.

Tänä selitys ei vakuuttanut viranomaisia. Poliisin mukaan Baldino lähetti 2. heinäkuuta 51-vuotiaalle miehelle viestejä, joissa luki muun muassa: ”Tapan sinut”, sekä: ”Minulla on ase ja luoti, jossa on sinun nimesi.”

Tutkinnan aikana poliisi kävi läpi epäillyn matkapuhelimen. Asiakirjojen mukaan Baldino kertoi itse, että kukaan muu ei käyttänyt puhelinta ja se oli ollut koko ajan hänen hallussaan. Poliisi löysi uhkaavat viestit samasta puhelimesta.

Baldino odottaa nyt tuomioistuimen käsittelyjä kaltereiden takana.

Kyse ei tutkijoiden mukaan ollut ainoasta tapauksesta. Poliisi epäilee Baldinon lähettäneen viestejä jo aiemmin kesäkuussa toiselle miehelle. Kyseessä on hänen entinen poikaystävänsä. Uhkaavia viestejä oli useita.

Hän väitti muun muassa, että hänellä on ystäviä, jotka lopettavat miehen olemassaolon. Lisäksi hän kirjoitti tietävänsä, missä mies liikkuu, ja uhkasi ampua tämän haulikolla.

Entinen poikaystävä kertoi poliisille pelkäävänsä naisen pyytävän apua toteuttakseen hurjat suunnitelmansa, vaikka hän ei välttämättä toteuttaisikaan uhkauksiaan itse.

Asiakirjojen mukaan mies epäili naisen käyttävän mahdollisesti huumekauppiaiksi kuvailemiaan ystäviä uhkausten toteuttamiseen.

Baldino pidätettiin. Häntä vastaan nostettiin kaksi törkeää uhkausta koskevaa rikosepäilyä. Hänet vietiin Pinellasin piirikunnan vankilaan, jossa hänen vapautumisensa ehdoksi määrättiin 20.000 dollarin takuusumma.

Häntä syytetään myös aiemmista rikoksistaan. Nainen on pidätetty rattijuopumuksesta sekä ilokaasun laittomasta hallussapidosta. Uusien rikosepäilyjen vuoksi tuossa asiassa määrätty 5.500 dollarin takuusumma peruttiin, mikä vaikeuttaa tällä kertaa hänen vapautumistaan.

Baldino odottaa nyt tuomioistuimen käsittelyjä kaltereiden takana. Sellaista se rikollisen elämä on, sukupuolesta huolimatta.

Lähde: The Smoking Gun

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.